Kirjoittaja
Moni syö liikaa pikaruokaa, ja sen vastapainona toiset harrastaa slow-foodia ja downshiftaa koko elämäänsä. Mutta mitä tekee ortodoksiperhe pari kertaa vuodessa?
Ortodoksisiskokset kolmessa maassa kokkaavat paastoruokaa. Mukana keittiössä häärää kolme miestä ja seitsemän lasta.
|
06.04.2012 - 16:39
Perheen junioriväellä on kielto mennä tietokoneella pitkänäperjantaina, joten äitikin bloggaa tämän vuoden paastokeiton ihan pikapikaa. Annos neljälle aikuiselle ja kolmelle lapselle.
Kuullota oliiviöljyssä pieneksi pilkottu sipuli ja kaksi kokonaista valkosipulinkynttä. Lisää hetken päästä tikuiksi leikatut 2 porkkanaa ja kaksi varsisellerin vartta. Paista noin 5min, mutta älä anna ruskistua. Lisää noin 1,5l vettä ja kasvisliemikuutio (tai 1½). Keitä noin 6min. Lisää pientä keittopastaa 2-3dl ja keitä ohjeen mukainen aika. Vähän ennen kuin pasta on kypsää, lisää purkillinen (360/230g) käyttövalmiita isoja valkoisia papuja valutettuna. Mausta suola. Tarkoitukseni oli laittaa keittoon jo alusta lähtien rosmariinin oksa, mutta unohdin.
Keiton kanssa oli tarjolla ruisleipää, kostutin siivut vedellä ja paistoin voissa (oliiviöljy on myös hyvä) rapean ruskeaksi molemmin puolin. Lautaselle lisäsimme myös tuoretta tomaattia pienä silppuna, ja kun aiemmasta cnocchien kanssa tehdystä pestosta oli vielä jämät jäljellä, lisäsimme myös sitä lautasella mauksi.
Välipalalla pöytään pääsikin paastoruokien suosikki/inhokki mämmi.
p.s. kolmen siskoksen ja puolisoiden lisäksi keittiöissä häärää jo seitsemän lasta :-)
06.04.2012 - 15:56
Asuimme aiemmin kahdeksan vuotta Lontoon portugalilaisimmassa kadunkulmassa. Sieltä tarttui mukaan tämä ihana yksinkertainen vegaanikeitto, josta on tullut koko perheen suosikki.
Kaalina käytimme alunperin portugalilaisen vihannes- ja kalakauppiaan portugalilaisia kevätkaaleja, joita ei juuri muualla ole ollut saatavilla. Nykyään käytämme spring greens, lehtikaalia, savojin kaalia, toskanalaista mustaa kaalia, englantilaista curly kale lehteä tai jopa vain isoja tuoreita pinaatin lehtiä. Pinaatti pitää tietenkin lisätä ihan lopussa kuten persilja, koska sen kypsymisaika kiehuvassa vedessä on alle minuutin.
4 hengelle tarvitaan:
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
5 isohkoa perunaa
½ kerää tai kohtalainen nippu jotain vihreälehtistä kaalin tapaista
pieni nippu persiljaa
reilu litra vettä
Suolaa ja mustaa pippuria
Valmistus:
Kuullotetaan sipulia öljyssä kattilan pohjalla 5 min ruskistamatta.
Lisätään valkosipuli ja jatketaan kuullotusta pari minuuttia.
Lisätään perunakuutiot ja pyöräytetään lämpimäksi.
Lisätään vesi ja keitetään 10 min.
Lisätään ohuesti suikaloitu lehtikaali tai vastaava vihreälehtinen vihannes.
Keitetään vielä 10 min.
Lisätään silputtu persilja.
Maustetaan suolalla ja pippurilla.
Tarjoillaan leivän kanssa.
22.03.2012 - 17:56
Niin kuin pinaattiletut, myös pinaattikeitto on tehtävä täällä Saksassa itse, jos sellaista haluaa syödä. Ehkäpä joku muukin innostuu kokeilemaan?
300-400g pakastepinaattia (mikä siellä Suomessa pakkauskoko lienee)
50g voita
50g vehnäjauhoja
0,5 l (täys)maitoa
n. 0,5 l kasvislientä
suolaa, valkopippuria, muskottipähkinää
Sulata pinaatti vaikkapa mikrossa.
Sulata voi ison kattilan pohjalla ja paista vehnäjauhoja hetki voissa, älä ruskista kuitenkaan. Lisää maito ja vatkaa vispilällä vimmatusti. Jos jää vähän pieniä klönttejä niin se ei tässä keitossa haittaa. Niitä ei nimittäin lopputuloksessa huomaa.
Lisää keittopohjaan pinaatti ja kasvislientä niin paljon, että koostumus ja keiton kokonaismäärä ovat sopivia. Keittele kymmenisen minuuttia.
Mausta suolalla, valkopippurilla ja jos haluat, muskottipähkinällä.
Jos paastosi sallii ja tykkäät, niin klassinen lisuke on tietysti keitetty kananmuna.
Valmista tuli. Guten Appetit!
13.03.2012 - 18:52
Hiljaista on täällä blogissa. Siskot hoi!
Paastoaika on edennyt mukavasti, lapset on yllättävän vähän kyselleet liharuokien perään. Viikonlopun reissusta palatessa rakas tosin hemmotteli poissa olleita lapsiaan jauheliha-makaroonilaatikkolla :-)
Itse tutustuin matkalla kotoisaan, ja vähän kotikutoisenkin oloiseen, intialaiseen ravintolaan ja söin todella hyvää Palak paneeria ja kikherne-perunacurryä (nimeä en valitettavasti muista). Näin ihanaa kasvisruokaa kun saisi useammin, voisi lihansyönnin jättää pääsiäislampaaseen ja joulukinkkuun. Mutta maistuisikohan ne sitten enää hyvälle? Olen moneen kertaan miettinyt kasvissyöjäksi ryhtymistä. Rehellisyyden nimissä on todettava, että todellinen heikkouteni täällä saralla on leikkeleet, kylmäsavustetut lihat, salamit... ja grillikylki!
Mutta tämä Hesarista poimittu papukeitto vie kyllä kielen mennessään, ihan kasvisvoimin.
Kuullota sipulia oliiviöljyssä, lisää 2tl curryä, 2tl jauhettua paprikaa (se savupaprikajauhe on ihanaa!), 2tl jauhettua inkivääriä, 1tl rakuunaa, ripaus tai kaksi chiliä ja jatka paistamista miedolla lämmöllä noin 5min. Lisää 2 tölkkiä luomu-tomaattimurskaa ja kuumenna. Soseuta keitto. Lisää 2 tölkkiä valkeita papuja tomaattiliemessä ja kuumenna. Lisää vielä 1dl kermaa jos haluat täyteläisempää, tai vaihda halutessasi soijakermaan (en ole testannut). Kuumenna taas
... ja eikun syömään :-)
Lisukkeina meillä on käytetty raejuustoa, kermattomaan keittoon smetanasilmää, yrttisilppua ja viimeisimpänä korianteriöljyä. Eli kourallinen tuoretta korianteria kulhoon, päälle n. ½ dl oliiviöljyä ja sauvasekoittimella surautetaan sekaisin. Sitten vaan taiteellisuus peliin ja kauniita kuvioita lusikalla keiton päälle lurauttelemaan. Keitosta riittää 4-6:lle.
P.s. Kasvissyönti paaston ulkopuolella etenee siten, että koitan valita kasvis/kala vaihtoehdon aina kun se on mahdollista. Niin ja parasta grillikylkeä olen saanut Kilpisjärven kaupasta Saanalla käynnin jälkeen.
19.12.2011 - 21:52
Saksan siskon mies osti hillittömän ison kukkakaalin, niinpä sitä syötiin jo eilen jo olan takaa ja jäljelle jäi vielä yli puolet. Osan siitä upotin tänään tähän keittoon. Huomattavasti vähemmän hienostunut kuin Suomen siskon joku aika sitten postaama versio, mutta lohduttakoon tämä kanssakokkejani vähemmän harrastuneelta puolelta :)
Kukkakaalisosekeitto
Puolikas kukkakaali (tai yksi pieni tai kolmasosa hillittömän isosta)
Edellisillan riisinjämiä tai ruokalusikallinen tai pari keittämätöntä riisiä
Puolikas sipuli
Suolaa tai kasvisliemikuutiota / fondia
Muskottipähkinää ja pippuria maun mukaan
Kermaa, smetanaa, voita tms.
Keitä kaikki vihannekset ja riisi kypsiksi. Soseuta sauvasekoittimella ja mausta. Lisää lopuksi kermaa, smetanaa, voita tms. jos tykkäät. Tarjoa leivän ja jonkin napakan päällisen (esim. mausteliemeen säilötty kala) kanssa.
Siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Vanhemmille maistui, lapselle ei, mutta onneksi oli kans sitä leipää :)
08.12.2011 - 20:48
Lasten iloksi päädyin valmistamaan omaa lempivihannestani, kukkakaalia. Innoittajana toimi uusi Glorian ruokalehti, hmm... hemmottelin itseäni muuttohässäkän keskellä.
Kuten lukija voi nopeasti huomata, kuluu meidän keittiössä maitotatuotteita ja kananmunaa paastoaikanakin. Perinteisesti paastossa niistä on luovuttu. Onko tämä sitten jotain kulinaristipaastoa? ehkä. Toisaalta pois heitettynä ruoka on mitä suurinta tuhlausta. Paaston alussa meillä on ollut tapana tyhjentää pakastinta. Kun se usein jää viimetippaan, syödään sitten paaston ensimmäisellä viikolla myös lihaa. Nyt kun kompostia ei saada pakkasella perustettua, on ruuan tarkka käyttäminen vielä enemmän ajatuksissa.
Niin, ja mitä näihin maito- ja kananmuna ruokiin tulee, en toistaiseksi keksi miten saisin päivittäin ruokittua lapseni riittävän ravitsevasti ilman niitä. Yritetään vaatimattomampaa ruokaan, kunhan ovat vähän vanhempia.
Kukkakaalikeitto ja yrttiöljy (4-5 annosta)
Kuori ja pilko 2-4 perunaa (n. 400g) ja yksi sipuli. Kuullota hetki kattilassa öljyssä tai voissa. Lisää noin litra kasvislientä, minä käytin Reformi luomu kasvisliemikuutioita. Keitä 5min. Lisää pesty ja nupuiksi lohkottu kukkakaali, ja keitä kypsäksi. Menee noin 15min.
Keiton kypsyessä vatkaa 1dl kuohukermaa vaahdoksi.
Tee yrttiöljy tillistä. Silppua karkeasti nippu tilliä sauvasekoittimelle sopivaan kulhoon ja lisää 1,5dl oliiviöljyä. Surtsaa sileäksi.
Nyt keiton kasvikset ovat jo kypsiä. Kaada lientä talteen erilliseen astiaan. Soseuta keitto sileäksi ja lisää sitten sopivasti sitä lientä. Lisää kermavaahto nostellen keittoon juuri ennen pöytään viemistä.
Tarjoile yrttiöjy erillisestä astiasta, tai lorauta lusikalla kauniisti keiton päälle jos teet valmiit annokset. Paahdetut leipäkuutiot sopivat keiton päälle mikäli yrttiöljy ei houkuta.

Vihreät sämpylät
Ota edellisen päivän pinaattikeitön jämät ja jatka vedellä, kokonaisnestemääräksi noin 3dl (tai puolet pakastepinaattipussista + 3dl vettä). Määrä voi kasvattaa jos syöjiä on paljon tai nälkä kova. Lisää tl sokeria ja ½tl suolaa ja puoli palaa eli 25g hiivaa. Sekoittele hyvin. Lisää vielä 1-2dl kaurahiutaleita ja unohda lämpimään paikkaan liinalla peitettynä puoleksi tunniksi-tunniksi. Mikroaaltouuni on näihin kohotushommiin ihan huippu paikka. Jos käytät kuivahiivaa, niin yksi pussi (11g) on passeli ja silloin veden pitää olla reilusti lämpimän tuntuista.
Kun taikina kuplii mukavasti lisää vehnäjauhoja ja loppuvaiheessa myös n. 0.5dl sulatettua voita tai 0.3dl ruokaöljyä. Taikina on valmista kun se ei enää juuri tartu käsiin, mutta ihan vielä ei voisi sämpylöitä pyöritellä. Nosta taikina leivinpaperilla peitetylle pellille ja taputtele suorakaiteen muotoiseksi (noin puolipellillistä). Jaa taikinapyörällä ruuduiksi. Anna kohota liinan alla 15-30 min, voitele kylmällä siirappivedellä. Paista 225 asteessa 15-18minuuttia.
Tarkanohjeenleipojat, olen pahoillani, teen sämpylät aina miten sattuu ja käsi tuntumalla. Tarkempaa jauhomäärää voi arvoida vaikka sämpyläjauhopussin kyljessä olevasta ohjeesta.
Sämpylät teki kauppansa niin nopeasti ettei kuvia ehtinyt samaaan :-)
Hyvää ruokahalua!
P..s niin vaan tyhjeni lastenkin lautaset, vaikkei kukkakaalikeitto kenestäkään alunperin hyvältä kuulostanut.
|
Viimeisimmät kirjoitukset
Mikä paasto?
Ortodoksien tärkeimmät paastoajat ovat joulupaasto ja suuri paasto ennen pääsiäistä. Molemmat kestävät 40 päivää. Lisäksi vietetään apostolien paastoa ja Jumalansynnyttäjän paastoa. Viikottaisia paastopäiviä on keskiviikko ja perjantai. Paastoaikana on tarkoitus valmistautua juhlaan keskittymällä olennaiseen ja luopumalla turhasta. Paaston ydin on hengellinen valmistautuminen. Ruokapaasto tukee hengellistä paastoa.
Perinteisesti paastoaikana on luovuttu lihasta ja muista eläinkunnan tuotteista ja tietenkin turhanpäiväisestä mässäilystä. Ruokapaasto muistuttaa siitä, ettei aineellinen hyvinvointi ole elämän päätarkoitus sekä siitä, ettei se myöskään ole itsestäänselvyys. Paastoon sopii myös erinoimaisesti sen pohtiminen, olemmeko ruualla ja muilla kulutusvalinnoillamme varjelemassa vai tuhoamassa luomakuntaa.
Ortodoksisella kirkolla on yksityiskohtaisiakin paasto-ohjeita, mutta sääntöjen itsetarkoituksellinen tuijottaminen ei kuulu paaston henkeen, saatikka sitten toisten paastoamisen vahtiminen. Lisäksi elämäntilanteet vaikuttavat paaston muotoon ja ankaruuteen. Luostarissa paastotaan eri tavalla kuin lapsiperheissä. (Kirjoittajien perheetkin paastoavat eri tavoilla.)
Lisää tietoa ortodoksisesta paastosta ja muista perinteistä voi hakea esimerkiksi ortodoksi.net sivujen kautta.
|